...on lempparibändini VERJNUARMU:n yksi ehdottomasti parhaimmista biiseistä, mutta myös kuvastaa varsin osuvasti tämän hetkistä sielunmaisemaani. Tosin sillä erotuksella että biisin kylässä ei ole enään elossa ketään mutta tässä minun kylässäni on vielä yksi ihminen; itse kyläpäällikkö eli MINÄ! Sitähän tämä on että sieltä savuavista raunioista on vaan kammettava ylös ja alettava uudisrakentamaan. Sen viitakemiehenkin kun sain häädettyä pois tiluksiltani!

Tiedän että moni kaveri/ystävä fb:ssa kiristelee hampaitaan ja nyhtää loputkin hiukset päästään kun minulle iskee Verjnuarmu-linkittämistarve. Se ei ole minulle pelkästään loistavaa musiikkia vaan sillä on elämässäni aivan erityinen merkitys ja paikka. Monikaan ei sitä tiedä, joten palataanpa ajassa kesään 2010.

Oma tilani oli tuona kesänä pahimmillaan eikä tilannetta helpottanut se että Sami oli 2,5 kk:n työkeikalla Nigeriassa. Minä linnottauduin tänne sisälle ja huomasin että alkoholi on ratkaisu ongelmiini. Tuona kesänä en tainnut montaakaan päivää olla selvinpäin ja nekin pakosta kun kotona ei ollut viinaa enkä uskaltanut lähteä ulos ja kauppaan. Alkoholin tuoma "lohtu" ja turrutus oli kuitenkin niin elintärkeää että en montaakaan päivää pystynyt olemaan ilman ja pakko oli siis lähteä viinakauppaan. Se, minkä näköisenä sinne menin oli täysin sivuseikka ja ihmettelenkin että ne möivät minulle. Kun ei viikkokausiin peseydy tai muutenkaan huolehdi itsestään, niin jokainen kuvitelkoot itse mikä on lopputulos...

Urani alkoholistina tosiaankin oli jo niin pitkällä ettei siihen mitkään siiderit ja oluet kelvanneet - eihän niillä päässyt edes krapulasta eroon. Kirkasta viinaa sen olla piti ja jotta turrutustila oli täydellinen, nukahtamislääkkeillä vielä tehostin pakoa todellisuudesta... Ja sitten tuli se päivä kun koin olevani kertakaikkisen loppu! Edes tämä viina-lääke -tehosekoitukseni ei enään tuonut hyvää oloa. Uskoin etten enään koskaan voi tuntea mielihyvää mistään. Olin yksin, vihattu, hyödytön ja täysin turha ja yhteiskuntakelvoton ihminen. Ja siitä ei ole kuin yksi ulospääsytie...

Olin siis tullut matkani päähän. Mitään jäähyväiskirjeitä en kirjoittanut koska en jaksanut enkä pitänyt sitä tarpeellisena.  Päivän aikana join puolitoista pulloa (0,75 l) viinaa. Illalla laitoin stereoihin Verjnuarmun soimaan, asettauduin sohvalle sen puolikkaan viinapulloni ja lääkepurkin kanssa. Nappailin lääkkeitä kuin karkkeja ja viinaa kyytipojaksi. Alkoi niin mukavaksti väsyttämään, olo oli raukea ja kerrankin hyvä, joten siihen sohvalle pitkälleen.

Ja sitten se tuli;
 

Kuuvven Sylen Syvvyyvessä
Joukko synkkä taettaa matkoo kohti haatapaekkoo
Neljä ukkoo arkkua ruahoo, kantaa tuakkoo paenavoo
Ruoho jalakaen alla lakkoo, ku murhemielj´ juuret talloo
Suapuu väki haavvan iäreen, on liejumuata jo puoljsiäreen
Kuuvven sylen syvvyyvessä, mullan alla pimmeyvessä
Tänne minut paeskattiin, arkku kiinni naalattiin
Kuuvven sylen syvvyyvessä, verj´ pakenoo jo syvämmestä
Alla synkän mustan taevaan maot reikijä arkkuun kaevaa
Arkku muahan lasketaan ja lehet kuolleet lakastaan
Kansj´ kiinni naalataan ja lukko vahva lukitaan
Loppuu elo muanpiällinen, taeval lyhyt ja kivinen
Paenuu ukko tyhjyteen, vittu kuuvven sylen syvvyyteen
Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä

Tämä sanoitus herätti ja pelästytti! Oli pakko laittaa ko. biisi toistona ja kuunnella uudelleen. EI HELVETTI! EN MINÄ TUOTA HALUA!!!! Mikä kammottava ajatus joutua lukitussa arkussa syvälle maan alle matojen syötäväksi ja poispääsyä ei enään ole! En muista miten pääsin vessaan mutta sinne kuitenkin päädyin, sormet kurkkuun ja sama uudelleen niin kauan kun vatsastani vähänkin jotain sain ylös tulemaan. Välillä join maitoa ja oksensin taas. Ja sitten loppui voimat, tuli pimeys ja hiljaisuus.

Mutta minä heräsin siitä vessan lattialta ja edelleenkin streoissa soi toistona Kuuvven sylen syvvyyvessä. Ja olotila... Niin järkyttävän kamalaa oloa en ikinä olisi voinut kuvitellakaan ihmiselle tulevan! Ei tullut mieleenkään alkaa parantelemaan sitä viinalla tai millään muullakaan. Hyvä että sain raahattua itseni sohvalle, johon nukahdinkin samantien. Kun sitten lopulta lopullisesti heräsin, sama biisi soi edelleenkin toistona eikä minulla ollut aavistustakaan mikä päivä on tai ylipäätään miten monta päivää oli kulunut. Enkä tiedä sitä vieläkään. Useamman päivän jälkeen päin kuitenkin oli edelleenkin heikko ja kurja olo. Tunnelmat vaihtelivat pelastumisen ilosta itsensä syyllistämiseen. Mutta siihen kyllä loppui ryyppyputkikin ja sain haettua itselleni apua.

Eli ilman tätä bändiä en olisi tässä ja olenkin heille ikuisesti kiitollinen siitä että sain toisen mahdollisuuden! Olen myös ollut heihin yhteydessä ja kertonut tarinani. Nuarmut ovat olleet lähinnä häkeltyneitä ja varsin otettuja siitä että heidän musiikillaan on tällainen vaikutus. Juttelin itse piäpirun ei Puijon Perkeleen (=laulaja) kanssa siitä, onko tämä heidän musiikkinsa väärinkäyttöä. Nimittäin lähestulkoon jokainen jolla olen Verjnuarmua pakkokuunnelluttanut, on sanonut että "hirveitä sanotuksia, vastenmielisen näköisiä ukkoja ja viimeistään nyt tekee mieli hypätä sillalta". Puijo oli samoilla linjoilla kanssani että sieltä rivien välistä löytyy huumoria ja että jokainen kokee musiikin merkityksen niin eritavoin. Jos ja kun he ovat tietämättään näin toimineet hengenpelastajana, niin se on suurempi kiitos heille kuin levymyynti. Tarkoitus olisi jossakin välissä tavatakin ihan henk.koht. Mitähän siitäkin tulee!! Minä varmaan en itkultani saa sanaa suusta. Mutta niin kuin jokainen tietää, ilostakin voi itkeä!!

Love, Mervi - Mustan virran sillalta pelastunut Räähähenki