Ei se sitten tullutkaan - uni nimittäin. Olen melkolailla häkeltynyt tästä menneestä viikosta, joka oli kokonaisuutena aivan uskomaton! Minä pystyin siihen mikä monta viikkoa etukäteen järisytti maailmaani ilkeästi räkättävänä mörkönä, joka muka viisaana ja fiksuna kuvitteli ottavansa minusta yliotteen. HooVee sanon minä - minä voitin tämän erän ainakin 6-0 !!! Ja nyt minä haastan tämän pikku perkeleen -  ei ehkä ole kovin viisas veto vielä tässä vaiheessa, mutta olen vastassa upeita kokemuksia rikkaampana, vahvempana ja valmiimpana kuin kertaakaan vuoden 2009 jälkeen. (onko muuten tuulen viemää yhdyssana????)

 

Maanantaina siis lähdettiin Petreaan kuntoutukseen erittäin ristiriitaisin tuntein... Minä en halua sinne koska olen erilainen - ne ei hyväksy minua - ne ei ymmärrä minua - en puhu mitään - olen vihamielinen - apua! en osaa puhua niille - mitä ne minusta ajattelee??? - mitä jos ryhmä jakautuu osiin ja jään ulkopuolelle KOSKA OLEN MINÄ JA OLEN ERILAINEN, OLEN LANTTUVIKAINEN, OLEN MIELENTERVEYSPOTILAS. MIELENTERVEYSPOTILAS!!!! Mikä kammottava sana! Ne luulee että olen seuraava pommi-iskun tai ampumavälikohtauksen järjestäjä. Tai naispuolinen Jarno Elg - teurastan jokaisen yksitellen, paloittelen ne ja pistän pussiin. Kyllä, niin ne ajattelee jos olen niin typerä että kerron avoimesti että SAIRASTAN VAKAVAA MASENNUSTA!!!! (kiitos siitä Sinulle ex-rakas paras työkaverini - tästä kerron teille joskus enemmän, kunhan jaksan, kunhan pystyn jakamaan sen paskan teidän kaikkien kanssa) Olen siis hiljaa ja yritän olla niin kuin muutkin - normaali. Kukas muuten senkin päättää missä kulkee raja KUKA on normaali???? Kertokaa minulle heti jos joku keksii tähän vastauksen!

 

Se maanantai-aamu, 4. kesäkuuta Herran vuonna 2012. Edellinen yö meni varsin odotetuissa merkeissä eli koiranunta ja juupas-eipäs -kamppailua - menen-en mene. Herätys klo 6:30 - mikä ihmeen herätys, kun en edes nukkunut! Tupakalle - kahvia - tupakalle - tupakalle -tupakalle - suihkuun - kahvia - tupakalle - tupakalle. Joo, kyllä se niin on että en mene! Tupakalle! Tai jos sittenkin menen. No en mene, ei ne minua sinne halua - pärjäävät takuulla sataviistoista kertaa paremmin kun en mene! Ai niin, ne Kelan armolisesti myöntämät n. 500 euroa - me tarvitaan ne eli menen. Tai jos kuitenkin keksin jonkun hyvän selityksen miksi ei tarvitse mennä. Mikähän se olisi?? Ei ole flunssaa - pientä allergista nuhaa, käykö se flunssasta?? Kuumetta! Hei, missä on kuume!! Ei saatana, ei ole kuumetta! Vähän väriä naamaan - meikkiä, enhän n. 3 vuotta sitten voinut kuvitellakaan esiintyväni julkisesti ILMAN MEIKKIÄ! Ärrrrrh! Ei hyvä! Ei todellakaan hyvä - eukko on kuin nukkuneen rukous, nopeasti sutaistu meikki ja näyttää kuin katuojasta nostetulta pulimummolta. EI MEIKKIÄ! Pesen naaman - ai niin, samapa tuo, minähän en mene! Tai siis...menenkö??? Iiiikkkksss! 10 minuuttia bussin lähtöön - äkkiä naama puhtaaksi, tupakat, kukkaro, käsilaukku ja tämä menee kuin Tikka Tuulispää pysäkille! Siis minä lähdin kun pelästyin että myöhästyn bussista!!! Auts! Uskomatonta! No mutta huomenna en ainakaan mene, koska ne ei tykkää minusta vaan ne inhoaa minua, en osaa olla ja puhua niiden kanssa! Tämä maanantai vaan, Mervi-rakas, vain tämä maanantai - sen lupaan itselleni!

 

Ja kuinkas sitten kävikään. Niin; miksi, miten, mikä muutti tilanteen, "missä meni pieleen" että suuri ja mahtava suunnitelmani jättää kuntoutus kesken, ei toteutunutkaan... Harvoin jään sanattomaksi, mutta nyt en todellakaan osaa antaa vastausta itse itselleni esittämääni kysymykseen. Ärsyttävää, sillä olen tottunut siihen että minä jos kuka osaa pitää oman elämänsä langat käsissään.

 

Nyt on perjantain ja lauantain vastainen yö. Ihanan rauhallinen ja tasapainoinen olo ja ikävä näitä ihmisiä joihin tämän viikon aikana sain tutustua. Itsestäni en paljoakaan pystynyt antamaan mutta itsekkäästi imin itseeni paljon uutta ja ihanaa. Ja olen mielestäni myös sen kaiken ansainnut! Kiitos teille ihanat ihmiset kun hyväksyitte ehdoitta ryhmään, ette kyselleet mitään, ette jättäneet ulkopuolelle. Vastapaveluksi lupaan että vielä jonakin päivänä saatte tutustua siihen Merviin joka todella olen; itsevarma, hauska, seurallinen, sanavalmis - hitto, minähän olen oikeastaan aika ihana ihminen !

 

Tässä on nyt jo liikaakin tullut tekstiä yhden blogipäivityksen tarpeisiin mutta vielä hetken kiusaan teitä. Eli miten koin tämän menneen viikon. Maanantaina olin kuin tiukasti kapaloihin kääritty vauva. Viikon aikana pikku hiljaa kapalot aukesi. Sain pyörän apupyörillä ja tänään siitä pyörästä vietiin ne apupyörät! Eli nyt pitää opetella ihan itse ajelemaan ilman niitä apupyöriä. Taatusti mennään ojien ja metsien kautta, lennetään hiekalle ja asfaltille mahalleen, mutta minähän nousen ja kokoan itseni! Aijon nimittäin vielä oppia pyöräilemään aikuistan pyörällä ilman käsiä !!!!!!!

 

Ja näin lopuksi. Näitä blogipäivityksiä ei ole odotettavissa joka päivä - tuskin edes joka viikko, mutta jos kiinnostaa mitä elämääni kuuluu, käykäähän joskus kurkkaamassa - lisää kuulumisia tulee kuitenkin.

 

Kiitos kaikille!

 

Mervi