torstai, 14. kesäkuu 2012

KÄRÄHTÄNY KYLÄ


...on lempparibändini VERJNUARMU:n yksi ehdottomasti parhaimmista biiseistä, mutta myös kuvastaa varsin osuvasti tämän hetkistä sielunmaisemaani. Tosin sillä erotuksella että biisin kylässä ei ole enään elossa ketään mutta tässä minun kylässäni on vielä yksi ihminen; itse kyläpäällikkö eli MINÄ! Sitähän tämä on että sieltä savuavista raunioista on vaan kammettava ylös ja alettava uudisrakentamaan. Sen viitakemiehenkin kun sain häädettyä pois tiluksiltani!

Tiedän että moni kaveri/ystävä fb:ssa kiristelee hampaitaan ja nyhtää loputkin hiukset päästään kun minulle iskee Verjnuarmu-linkittämistarve. Se ei ole minulle pelkästään loistavaa musiikkia vaan sillä on elämässäni aivan erityinen merkitys ja paikka. Monikaan ei sitä tiedä, joten palataanpa ajassa kesään 2010.

Oma tilani oli tuona kesänä pahimmillaan eikä tilannetta helpottanut se että Sami oli 2,5 kk:n työkeikalla Nigeriassa. Minä linnottauduin tänne sisälle ja huomasin että alkoholi on ratkaisu ongelmiini. Tuona kesänä en tainnut montaakaan päivää olla selvinpäin ja nekin pakosta kun kotona ei ollut viinaa enkä uskaltanut lähteä ulos ja kauppaan. Alkoholin tuoma "lohtu" ja turrutus oli kuitenkin niin elintärkeää että en montaakaan päivää pystynyt olemaan ilman ja pakko oli siis lähteä viinakauppaan. Se, minkä näköisenä sinne menin oli täysin sivuseikka ja ihmettelenkin että ne möivät minulle. Kun ei viikkokausiin peseydy tai muutenkaan huolehdi itsestään, niin jokainen kuvitelkoot itse mikä on lopputulos...

Urani alkoholistina tosiaankin oli jo niin pitkällä ettei siihen mitkään siiderit ja oluet kelvanneet - eihän niillä päässyt edes krapulasta eroon. Kirkasta viinaa sen olla piti ja jotta turrutustila oli täydellinen, nukahtamislääkkeillä vielä tehostin pakoa todellisuudesta... Ja sitten tuli se päivä kun koin olevani kertakaikkisen loppu! Edes tämä viina-lääke -tehosekoitukseni ei enään tuonut hyvää oloa. Uskoin etten enään koskaan voi tuntea mielihyvää mistään. Olin yksin, vihattu, hyödytön ja täysin turha ja yhteiskuntakelvoton ihminen. Ja siitä ei ole kuin yksi ulospääsytie...

Olin siis tullut matkani päähän. Mitään jäähyväiskirjeitä en kirjoittanut koska en jaksanut enkä pitänyt sitä tarpeellisena.  Päivän aikana join puolitoista pulloa (0,75 l) viinaa. Illalla laitoin stereoihin Verjnuarmun soimaan, asettauduin sohvalle sen puolikkaan viinapulloni ja lääkepurkin kanssa. Nappailin lääkkeitä kuin karkkeja ja viinaa kyytipojaksi. Alkoi niin mukavaksti väsyttämään, olo oli raukea ja kerrankin hyvä, joten siihen sohvalle pitkälleen.

Ja sitten se tuli;
 

Kuuvven Sylen Syvvyyvessä
Joukko synkkä taettaa matkoo kohti haatapaekkoo
Neljä ukkoo arkkua ruahoo, kantaa tuakkoo paenavoo
Ruoho jalakaen alla lakkoo, ku murhemielj´ juuret talloo
Suapuu väki haavvan iäreen, on liejumuata jo puoljsiäreen
Kuuvven sylen syvvyyvessä, mullan alla pimmeyvessä
Tänne minut paeskattiin, arkku kiinni naalattiin
Kuuvven sylen syvvyyvessä, verj´ pakenoo jo syvämmestä
Alla synkän mustan taevaan maot reikijä arkkuun kaevaa
Arkku muahan lasketaan ja lehet kuolleet lakastaan
Kansj´ kiinni naalataan ja lukko vahva lukitaan
Loppuu elo muanpiällinen, taeval lyhyt ja kivinen
Paenuu ukko tyhjyteen, vittu kuuvven sylen syvvyyteen
Roovan alla muan syli lämmin on
Kuuvven sylen syvvyyvessä

Tämä sanoitus herätti ja pelästytti! Oli pakko laittaa ko. biisi toistona ja kuunnella uudelleen. EI HELVETTI! EN MINÄ TUOTA HALUA!!!! Mikä kammottava ajatus joutua lukitussa arkussa syvälle maan alle matojen syötäväksi ja poispääsyä ei enään ole! En muista miten pääsin vessaan mutta sinne kuitenkin päädyin, sormet kurkkuun ja sama uudelleen niin kauan kun vatsastani vähänkin jotain sain ylös tulemaan. Välillä join maitoa ja oksensin taas. Ja sitten loppui voimat, tuli pimeys ja hiljaisuus.

Mutta minä heräsin siitä vessan lattialta ja edelleenkin streoissa soi toistona Kuuvven sylen syvvyyvessä. Ja olotila... Niin järkyttävän kamalaa oloa en ikinä olisi voinut kuvitellakaan ihmiselle tulevan! Ei tullut mieleenkään alkaa parantelemaan sitä viinalla tai millään muullakaan. Hyvä että sain raahattua itseni sohvalle, johon nukahdinkin samantien. Kun sitten lopulta lopullisesti heräsin, sama biisi soi edelleenkin toistona eikä minulla ollut aavistustakaan mikä päivä on tai ylipäätään miten monta päivää oli kulunut. Enkä tiedä sitä vieläkään. Useamman päivän jälkeen päin kuitenkin oli edelleenkin heikko ja kurja olo. Tunnelmat vaihtelivat pelastumisen ilosta itsensä syyllistämiseen. Mutta siihen kyllä loppui ryyppyputkikin ja sain haettua itselleni apua.

Eli ilman tätä bändiä en olisi tässä ja olenkin heille ikuisesti kiitollinen siitä että sain toisen mahdollisuuden! Olen myös ollut heihin yhteydessä ja kertonut tarinani. Nuarmut ovat olleet lähinnä häkeltyneitä ja varsin otettuja siitä että heidän musiikillaan on tällainen vaikutus. Juttelin itse piäpirun ei Puijon Perkeleen (=laulaja) kanssa siitä, onko tämä heidän musiikkinsa väärinkäyttöä. Nimittäin lähestulkoon jokainen jolla olen Verjnuarmua pakkokuunnelluttanut, on sanonut että "hirveitä sanotuksia, vastenmielisen näköisiä ukkoja ja viimeistään nyt tekee mieli hypätä sillalta". Puijo oli samoilla linjoilla kanssani että sieltä rivien välistä löytyy huumoria ja että jokainen kokee musiikin merkityksen niin eritavoin. Jos ja kun he ovat tietämättään näin toimineet hengenpelastajana, niin se on suurempi kiitos heille kuin levymyynti. Tarkoitus olisi jossakin välissä tavatakin ihan henk.koht. Mitähän siitäkin tulee!! Minä varmaan en itkultani saa sanaa suusta. Mutta niin kuin jokainen tietää, ilostakin voi itkeä!!

Love, Mervi - Mustan virran sillalta pelastunut Räähähenki
 

lauantai, 9. kesäkuu 2012

TOSIELÄMÄN X-FILES


Erikoisagentti Holopainen on tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että vihollinen on tältä erää selätetty. Vihollinen on tappiostaan lannistuneena vetäytynyt nuolemaan haavojaan toistaiseksi tuntamattomaan paikkaan. Se kerää voimia, muuntautuu kuin kameleontti, lataa aseitaan valmistautuakseen uuteen iskuun silloin kun agentti H. sitä vähiten osaa odottaa.  Se kasvattaa uudelleen poikkikatkaistut lonkeronsa, lataa sylkirauhasensa täyteen kuvottavaa limaa, johon kuvittelee uhrinsa jäävä ikuisesti kiinni siihen kerran astuttuaan. Se odottaa hetkä kun agentti H. kääntää selkänsä. Se haluaa käristää, grillata, kiduttaa, satuttaa, iskee miekalla, puukolla, sapelilla - repii, hakkaa, tuhoaa - niin kauan että agentti H. on voimaton. Se raahaa luolaansa, aivopesee ja sanelee säännöt miten eletään.

Tavallaan kadehdin tuota sitkeyttä. Mitä ihmettä minussa on sellaista että tämä paskiainen haluaa juuri minut! Itse olen yrittänyt lottovoittoa n. 20 vuotta - sitä ei ole tullut, joten turha Lotota. Mutta ei! Tämä perkele vaan jaksaa ja jaksaa. 2 kertaa jo melkein vei mennessään... Ja sitä kolmatta kertaa EI tule!

Mmmm...miten tämä liittyy tähän rauhalliseen, mukavaan lauantai-iltaan? No se liittyy niin, että minulla on tämä "tyypin" kanssa ikuinen taistelu. Joka ainoa kerta kun koen saavani jostain asiasta iloa, se paskiainen huutelee olkapään takaa "Sinulla ei ole siihen oikeutta, olet arvoton paska, tajuatko!"  EN tajua! Miten niin en muka olisi saman arvoinen kuin kuka tahansa muu! Kuvitteleeko tämä näkymätön idiootti, että se voi määrätä MINUN elämästä! Miten joku VOI oikeasti olla noin tyhmä! Joo, onhan se kunnioitettavaa että on noin omistautunut asialleen, mutta luovuttaisi jo. Antaisi minun mennä ja rakentaa omaa elämääni minun omilla ehdoillani.

Ensi viikosta onkin tulossa taas ihan parhautta pitkästä aikaa. Oma rakkaani palaa 17. pvä kotiin lomailemaan sieltä kaukaa Uruguaysta. Ja vaikka ennestään tiedän että ne ensimmäiset 2-3 pvää menee niin että Sami nukkuu, palautuu aikaerosta, niin silti olen onnellinen. Menkääpä joskus istumaan siihen sängyn reunalle kun se oma kumppani nukkuu. Katsokaa tarkkaan, syventykää, ajatelkaa niitä tunteita joita häntä kohtaan tunnette. Voiko maailmassa olla ihanampaa tunnetta kuin se että se, jota eniten rakastat, on siinä!

Näin lopuksi pienenä yhteenvetona jos joku ei ymmärtänyt tämän päivitykseni tarkoitusta. Meillä oli taas tänään(kin) tuon "tyypin" kanssa melkoinen välienselvittely. Se on minulle lähes jokapäiväistä. Mutta niin kauan kun minä selviän voittajana, niin kauan on toivoakin!

Hyvää yötä ystävät, love you all!
 

lauantai, 9. kesäkuu 2012

HÄMMENNYSTÄ, ONNISTUMISIA, ELÄMÄN OPETTELUA

Ei se sitten tullutkaan - uni nimittäin. Olen melkolailla häkeltynyt tästä menneestä viikosta, joka oli kokonaisuutena aivan uskomaton! Minä pystyin siihen mikä monta viikkoa etukäteen järisytti maailmaani ilkeästi räkättävänä mörkönä, joka muka viisaana ja fiksuna kuvitteli ottavansa minusta yliotteen. HooVee sanon minä - minä voitin tämän erän ainakin 6-0 !!! Ja nyt minä haastan tämän pikku perkeleen -  ei ehkä ole kovin viisas veto vielä tässä vaiheessa, mutta olen vastassa upeita kokemuksia rikkaampana, vahvempana ja valmiimpana kuin kertaakaan vuoden 2009 jälkeen. (onko muuten tuulen viemää yhdyssana????)

 

Maanantaina siis lähdettiin Petreaan kuntoutukseen erittäin ristiriitaisin tuntein... Minä en halua sinne koska olen erilainen - ne ei hyväksy minua - ne ei ymmärrä minua - en puhu mitään - olen vihamielinen - apua! en osaa puhua niille - mitä ne minusta ajattelee??? - mitä jos ryhmä jakautuu osiin ja jään ulkopuolelle KOSKA OLEN MINÄ JA OLEN ERILAINEN, OLEN LANTTUVIKAINEN, OLEN MIELENTERVEYSPOTILAS. MIELENTERVEYSPOTILAS!!!! Mikä kammottava sana! Ne luulee että olen seuraava pommi-iskun tai ampumavälikohtauksen järjestäjä. Tai naispuolinen Jarno Elg - teurastan jokaisen yksitellen, paloittelen ne ja pistän pussiin. Kyllä, niin ne ajattelee jos olen niin typerä että kerron avoimesti että SAIRASTAN VAKAVAA MASENNUSTA!!!! (kiitos siitä Sinulle ex-rakas paras työkaverini - tästä kerron teille joskus enemmän, kunhan jaksan, kunhan pystyn jakamaan sen paskan teidän kaikkien kanssa) Olen siis hiljaa ja yritän olla niin kuin muutkin - normaali. Kukas muuten senkin päättää missä kulkee raja KUKA on normaali???? Kertokaa minulle heti jos joku keksii tähän vastauksen!

 

Se maanantai-aamu, 4. kesäkuuta Herran vuonna 2012. Edellinen yö meni varsin odotetuissa merkeissä eli koiranunta ja juupas-eipäs -kamppailua - menen-en mene. Herätys klo 6:30 - mikä ihmeen herätys, kun en edes nukkunut! Tupakalle - kahvia - tupakalle - tupakalle -tupakalle - suihkuun - kahvia - tupakalle - tupakalle. Joo, kyllä se niin on että en mene! Tupakalle! Tai jos sittenkin menen. No en mene, ei ne minua sinne halua - pärjäävät takuulla sataviistoista kertaa paremmin kun en mene! Ai niin, ne Kelan armolisesti myöntämät n. 500 euroa - me tarvitaan ne eli menen. Tai jos kuitenkin keksin jonkun hyvän selityksen miksi ei tarvitse mennä. Mikähän se olisi?? Ei ole flunssaa - pientä allergista nuhaa, käykö se flunssasta?? Kuumetta! Hei, missä on kuume!! Ei saatana, ei ole kuumetta! Vähän väriä naamaan - meikkiä, enhän n. 3 vuotta sitten voinut kuvitellakaan esiintyväni julkisesti ILMAN MEIKKIÄ! Ärrrrrh! Ei hyvä! Ei todellakaan hyvä - eukko on kuin nukkuneen rukous, nopeasti sutaistu meikki ja näyttää kuin katuojasta nostetulta pulimummolta. EI MEIKKIÄ! Pesen naaman - ai niin, samapa tuo, minähän en mene! Tai siis...menenkö??? Iiiikkkksss! 10 minuuttia bussin lähtöön - äkkiä naama puhtaaksi, tupakat, kukkaro, käsilaukku ja tämä menee kuin Tikka Tuulispää pysäkille! Siis minä lähdin kun pelästyin että myöhästyn bussista!!! Auts! Uskomatonta! No mutta huomenna en ainakaan mene, koska ne ei tykkää minusta vaan ne inhoaa minua, en osaa olla ja puhua niiden kanssa! Tämä maanantai vaan, Mervi-rakas, vain tämä maanantai - sen lupaan itselleni!

 

Ja kuinkas sitten kävikään. Niin; miksi, miten, mikä muutti tilanteen, "missä meni pieleen" että suuri ja mahtava suunnitelmani jättää kuntoutus kesken, ei toteutunutkaan... Harvoin jään sanattomaksi, mutta nyt en todellakaan osaa antaa vastausta itse itselleni esittämääni kysymykseen. Ärsyttävää, sillä olen tottunut siihen että minä jos kuka osaa pitää oman elämänsä langat käsissään.

 

Nyt on perjantain ja lauantain vastainen yö. Ihanan rauhallinen ja tasapainoinen olo ja ikävä näitä ihmisiä joihin tämän viikon aikana sain tutustua. Itsestäni en paljoakaan pystynyt antamaan mutta itsekkäästi imin itseeni paljon uutta ja ihanaa. Ja olen mielestäni myös sen kaiken ansainnut! Kiitos teille ihanat ihmiset kun hyväksyitte ehdoitta ryhmään, ette kyselleet mitään, ette jättäneet ulkopuolelle. Vastapaveluksi lupaan että vielä jonakin päivänä saatte tutustua siihen Merviin joka todella olen; itsevarma, hauska, seurallinen, sanavalmis - hitto, minähän olen oikeastaan aika ihana ihminen !

 

Tässä on nyt jo liikaakin tullut tekstiä yhden blogipäivityksen tarpeisiin mutta vielä hetken kiusaan teitä. Eli miten koin tämän menneen viikon. Maanantaina olin kuin tiukasti kapaloihin kääritty vauva. Viikon aikana pikku hiljaa kapalot aukesi. Sain pyörän apupyörillä ja tänään siitä pyörästä vietiin ne apupyörät! Eli nyt pitää opetella ihan itse ajelemaan ilman niitä apupyöriä. Taatusti mennään ojien ja metsien kautta, lennetään hiekalle ja asfaltille mahalleen, mutta minähän nousen ja kokoan itseni! Aijon nimittäin vielä oppia pyöräilemään aikuistan pyörällä ilman käsiä !!!!!!!

 

Ja näin lopuksi. Näitä blogipäivityksiä ei ole odotettavissa joka päivä - tuskin edes joka viikko, mutta jos kiinnostaa mitä elämääni kuuluu, käykäähän joskus kurkkaamassa - lisää kuulumisia tulee kuitenkin.

 

Kiitos kaikille!

 

Mervi